ENSIKERTALAISET TAHKOLLA

Mikon Tahko-kuume oli noussut tasaisesti koko kevään. Mitä enemmän metsässä kävi polkemassa, sen korkeammalle lämpö nousi. Yksin kesäkuun viimeisenä päivänä järjestettävään Tahkon maastopyöräilyyn lähteminen tuntui kuitenkin kertakaikkisen tylsältä ajatukselta. Ensin pitäisi ajaa 500 km Nilsiälle, polkea siellä kisa ja sitten körötellä takaisin kotiin - yksin? Jostain pitäisi löytää kaveri mukaan!

Naapurikaan - vaikka maastopyörän omistaakin - ei lämminnyt ajatukselle 60 kilometristä pitkin Tahkoa. Tahkon upeiden maastojen ja haastavan kisan hehkutus tuotti vihdoin tulosta, kun Partasen Timo Edita Digimailista innostui asiasta. Ajatukset tuntuivat muutenkin osuvan yksiin: kisassa tavoitteena on itsensä voittaminen ja maaliin pääsy hyvillä mielin. Loppuaika ja -sijoitus olisivat sitten sitä mitä olisivat. Voidaksemme ilmoittautua joukkueena, yritimme vielä lomien kynnyksellä mm. sähköpostilla värvätä mukaan kolmatta Digimaililaista. Mäkelän Jari innostui, mutta aikataulu osoittautui hänelle mahdottomaksi. Onneksi Timo puhui Henri Ulanin lopullisesti ympäri, ja porukka saatiin kasaan. Firman nimen hengessä joukkue sai nimekseen DigiSport.

VALMISTELUT

Pieni takaisku tuli, kun Timo vei oman pyöränsä huoltoon. Tuomio oli, että osia tarvisi uusia - ja paljon (l. kalliisti). Onneksi hän kuitenkin sai kaveriltaan pyörän lainaan. Henri ja Mikko sitten kadehtivatkin komeaa täysjoustopyörää erityisesti kaikissa alamäissä! Timo hankki myös ravinteet energiatankkausta varten ja urheilujuoman itse kisaan kaikille kolmelle. Mikko otti mukaan pakolliset työkalut ja yhden sisärenkaan rengasrikkojen varalta. Myös ajovarustepuolella tehtiin pienempiä ja suurempia hankintoja kukin oman budjettinsa ja tarpeidensa mukaan. Kimppalenkilläkin ehdimme käydä kisaa edeltävällä viikolla. Keskuspuiston poluilla kertyi kilometrejä jopa n. 10 - kovin pitkää lenkkiä ei tietysti tässä vaiheessa olisi ollut enää viisastakaan tehdä. No, harjoitteluhan on lahjattomien hommia . . . Myös pyörien kuljetus Tahkolle järjestyi kätevästi. Hesarilla sijaitsevan Best Bike -liikkeen porukka lupasi ottaa pyörämme pakettiautoonsa, ja vastapalvelukseksi tarjosimme kyydin yhdelle heikäläisistä. Tahkolta varasimme vielä mökkimajoituksen perjantaista sunnuntaihin.

KALUSTO

Maastopyöriksi kutsuttujen putkikameleiden laajassa skaalassa kaikki pyörämme asettuivat eri tasoille. Henrin pyörä edusti joustokeulalla varustettua peruspyörää, joka parhaiten soveltuu ulkoiluteillä liikkumiseen. Mikon pyörä puolestaan laadukkaammalla joustokeulalla ja muilla komponenteilla oli jo paremmin varsinaisen maastoajon vaatimuksiin sopiva. Timon käytössä ollut täysjoustopyörä olikin sitten harrastusvälineenä jo omaa luokkaansa - niin tosin pyörän hintakin, joka kipuaa pitkästi yli kymppitonnin. Maastopyöräily on valitettavasti välineurheilua. Hyvän pyörän laadukkaat osat kestävät maastokäyttöä paremmin ilman jatkuvaa korjaamista ja toimiva jousitus helpottaa kokemattomammankin kuljettajan ajoa vaativissa paikoissa.

30 KM:N JÄLKEEN HÄMÄRÄMPÄÄ . . .

Lähtö Helsingistä venyi illansuuhun ja siten Tahkolle saapuminen puolen yön tietämiin. Matkalla käytiin kaupasta hakemassa päivällis- ja aamiaistarpeet. Myöhäinen pastapäivällinen nautittiin siis keskellä yötä ja puhelimet laitettiin piipittämään herätystään aamulla. Kevyen aamiaisen, urheilujuomien sekoituksen sekä pyörien ja varusteiden tarkastuksen jälkeen ei aikaa ollut yhtään liikaa jäljellä starttihetkeen.

Tahkon hotellin parkkipaikka oli täynnä kilpailijoita ja jännitys alkoi nousta selvästi! Mikko otti muutaman valokuvan ja sitten hakeuduimme suosiolla porukan hännille odottamaan starttia. Klo 9.00 lähdettiin liikkeelle ja ensimmäinen kilometri poljettiin maantietä ja saatiin porukka siistiin jonoon. Kun maantieltä siirryttiin maaston puolelle, oli aika yllättävää huomata, että usealla - ilmeisesti aika kärjessä lähteneellä - kilpailijalla oli jo teknisiä ongelmia. Pari paikkasi rengastaan tien sivussa, jollain näytti ongelmana olevan voimansiirto. Kuinkahan meidän fillarimme kestävät? Päivän sää oli juuri niin helteinen, kuin tämän kesän säät ovat olleet. Alkumatkan paikoin pehmeä latupohja oli aika raskasta poljettavaa. Muutaman kilometrin kuluttua ajo kuitenkin alkoi sujua paremmin. Ensimmäinen juomahuoltopiste oli pitkän laskuvoittoisen jakson päätteeksi n. 10 kilometrin ajon jälkeen. Tästä eteenpäin jatkoimme moottorikelkkaurilla ja latupohjilla, joilla ajaminen ei ollut teknisesti kovin vaativaa mutta pohjan pehmeydestä johtuen ihan tarpeeksi raskasta!

Reitti eteni kohti Nilsiää, jossa taajaman liepeillä oli juomahuolto. Seuraavaksi oli tarjolla ajoa kuivassa kangasmaastossa, jossa kuitenkin ratamestarin pikku yllätyksinä oli aina välillä joku pikku kosteikko tarjoamassa virkistystä. Etenimme kohti Kinahmia, Nilsiän länsipuolella olevaa "mäkeä". Nousu pitkin Kinahmin rinnettä olisi periaatteessa ollut ajettavissa, mutta tyydyimme kuitenkin suosiolla taluttamaan fillarit ylämäkeen sillä kukaan ei halunnut kramppeja koipiinsa. Kinahmilta oli tiedossa lasku alas ja uusi nousu toiselta puolelta ylöspäin vielä jyrkempää mäkeä. Kinahmin laella kisareitti kulki hetken vastakkaisiin suuntiin samalla uralla, ja kiireisimpiä kilpailijoita tuli jo monta vastaan.

Seuraa poluilla riitti muutenkin, paarmat ja kärpäset olivat välittömästi kimpussa, kun jalan laski maahan. Pompottelimme eteenpäin Kinahmin laella kivistä ja teknistä vaelluspolkua pitkin. Avoimemmilla paikoilla onneksi tuuli piti hieman siipikarjaa loitommalla. Kolmen kympin huoltopiste komeine näköaloineen oli juuri ennen pitkää ja jyrkkää laskua alas. Laskussa Timo meni notkupyörälllään menojaan, Henri ja Mikko tulivat varsinkin kivikkoisemmat paikat varovaisemmin. Alhaalla odotti parin kilometrin pätkä hiekkatietä, jolta sitten käännyttiin kohti Sitä Suurta Nousua. Tuota Kinahmin toista nousua on vaikea sanoin kuvailla. Traktorin levyisellä hiekkatiellä oli jyrkkyyttä joka tapauksessa niin paljon, että ratamestarikin oli reittikuvauksessaan todennut "ettet kuitenkaan polje sitä ylös". Puuskutimme helteessä pyöriä taluttaen ylöspäin askel kerrallaan yhdessä muiden kilpailijoiden kanssa. Eteenpäin (l. ylös) ei tehnyt mieli vilkaista, vaikka olisi jaksanutkin, sillä mäki tuntui paitsi jyrkältä myös loputtoman pitkältä. Jostain syystä tästä mäestä ei myöskään ole kuvia . . .

Kinahmilta lasketeltiin sitten kohta seuraavaa huoltoa, joka oli n. 40 kilometrin kohdalla. Jossain näillä main matka alkoi painaa tosissaan jaloissa, ja kaikilla oli jonkin asteisia kramppeja jaloissa. Taluttelimme suosiolla pyöriä ylämäissä ja välillä mieleen iski jo epäilys, että meneekö koko loppumatka kävelyksi. Mikko kaatui kävelyvauhdista muutaman kilometrin matkalla kolmesti ja perässä tullut Timo epäili jo, että tältä on paukut lopussa. No, paukutkin olivat jos ei lopussa niin ainakin vähissä. Myöhemmin kaatuilun syyksi paljastui kuitenkin rikkoutunut klossi kengän pohjassa. Ruuvi jäi jumiin lukkopolkimeen, eikä vasenta jalkaa saanut irti kuin väkisin. Lopulta koko klossi irtosikin kengänpohjasta, ja loppumatkan Mikko polki vain toinen jalka kunnolla polkimessa kiinni. Suurimmat ongelmat tuosta aiheutui laskuissa, joissa pyörän ja miehen välinen tuntuma ei oikein säilynyt.

Reitti eteni välillä pientä polkua mutta pääosin metsäteitä kohti Tahkovuoren länsipuolta, matkaa oli jäljellä vielä n. 15 km. Jos nousut tuntuivat jaloissa, niin laskut vastaavasti tuntuivat ennenkaikkea käsissä. Kun lasku jatkuu kilometri kaupalla ja koko ajan vauhtia on hillittävä jarruin, niin käsivarsistaan löytää sellaisia lihaksia, joita ei ennen ole tiennyt omistavansakaan. Onneksi kädet eivät kuitenkaan kramppailleet. Viimeisellä huoltopisteellä n. 50 km kohdalla joku keksi tiedustella hyttysmyrkkyä. Tätä löytyi, ja loppumatka sujui ötököiden osalta paljon inhimillisemmin. Tämä huoltopaikka oli vedellä täyttyneen vanhan avolouhoksen vieressä, ja upean kirkas vesi virkisti kummasti kun pään kastoi siihen.

Reitin viimeisenä rypistyksenä nousimme vielä Tahkon takarinteiden laskettelumäen ylös. Jyrkkyyttä ja pituutta oli tälläkin nousulla sen verran, ettei läppää paljon lentänyt. Hautajaissaattokin taitaa olla puheliaampi. Mäen päällä oli kuitenkin jo hymy herkässä kun jäljellä oli enää lasku rinnettä alaskohti hotellilla sijaitsevaa maalia. Tässä laskussa Timo meni taas menojaan, Mikko luisteli jyrkimmän kohdan irosoralla pariinkin otteeseen poikittain ja Henri veti yhden mutkan pitkäksi. Tässä ulosajossa takavaihtaja vääntyi sen verran, ettei se loppumatkalla enää toiminut. Onneksi maaliin oli enää pari kilometriä. Maaliintulomme osui mitä parhaimpaan aikaan. Yleisöä oli paikalla runsaasti, sillä kilpasarjan voittajaa odoteltiin kohta maaliin. Kyllä - hän siis polki 120 km vain 10 minuuttia pidemmässä ajassa, kuin meiltä meni 60 km:n kiertämiseen!

PALAUTTELU

Kisan jälkeen maistui löyly hotellin saunassa - ja kylmä olut. Ravintolassa oli kilpailijoita varten seisova pöytä, josta tankkasimme napamme täyteen. Illalla poikkesimme vielä uudestaan ravintolassa, jossa oli yllättävän vähän pyöräilyjengiä. Liekö osa lähtenyt jo kotimatkalle ja loput niin puhki, etteivät jaksa juhlia, mietimme. Illan ja seuraavan päivän kotimatkan aikana suoritetussa jälkipuinnissa totesimme, että reissu oli sujunut kaikkien mielestä hienosti. Fiilis säilyi koko kisan ajan hyvänä väsymyksestä huolimatta. Ei epäilystäkään, etteikö tänne tultaisi uudestaan jos vain porukka saadaan kasaan.

TAHKO MTB 120

Tahko MTB 120 -kisa järjestettiin ensimmäisen kerran 1999. Nilsiän Tahkovuoren ja Kinahmin maisemissa kiertelevällä reitillä on pituutta n. 60 km. Kilpasarja kiertää reitin kahdesti, muille on tarjolla 60 km:n matka. Vaativan reitistä tekevät suuret korkeuserot ja hyvää ajotekniikkaa edellyttävä maasto. Tarjolla on niin pitkiä ja jyrkkiä nousuja kuin laskujakin kivisillä kinttupoluilla, moottorikelkkaurilla, kuivassa kangasmetsässä, vaaran laella, laskettelumäessä . . . Reitillä oli tänä vuonna kuusi huoltopistettä, joissa oli tarjolla mm. urheilujuomaa, suolakurkkua, banaania, leipiä, rusinoita, vettä ja hyttysmyrkkyä. Viimeksi mainittua tajusimme valitettavasti kysyä vasta viimeisellä huoltopisteellä! Osanottajia Tahkolla on ollut vuosittain n. 200.