Tahkoa valloittamaan oli tänä vuonna lähdössä vanhan porukan (Henri, Mikko ja Timo) lisäksi myös Jouni, joka varmisti henkisen yliotteen meistä muista jo etukäteen hankkimalla fillariinsa levyjarrut! Lopulta porukan kooksi tuli jälleen kolme henkeä, kun Henri viime hetkellä jänisti ja jäi pois :-(

Ilmoittauduimme siis jälleen joukkuekisaan, etunimien alkukirjaimista muodostuva "Team JMT" ravistettiin hihasta ilman sen suurempaa ideariiheä.

Viime vuonna valmistautumisaika paikan päällä jäi vähiin, joten nyt Mikko ja Timo suuntasivat auton kohti Nilsiää jo perjantai-iltapäivänä. Jounia pidätteli työkiireet niin, että hän pääsi perille vasta kun vuorokausi oli vaihtunut jo lauantaiksi. Taisi antaa vähän tasoitusta meille muille!

KALUSTO JA VALMISTAUTUMINEN

Timo ja Mikko osallistuivat samalla kalustolla kuin 2001, ainoana muutoksena Mikon fillarin USE-joustotolppa. Jounilla oli allaan alle vuoden ikäinen Marin päivitettynä levyillä, kuten jo mainittiinkin.

Kilometrejä olimme keränneet etupäässä omaan tahtiimme, koko porukan kimppalenkkejä ei aikatauluongelmien takia päästy ajamaan. Fiilis oli luottavainen, olihan edellisvuodesta jo kokemusta joten olimme ainakin tietävinämme mihin lähdemme!

Taktiikaksi sovittiin vauhdin hillitseminen ainakin puolimatkaan saakka. Tarkoituksena oli (toisin kuin 2001) jaksaa polkea vielä lenkin jälkimmäiselläkin puoliskolla.

Majoittuminen Tahkolla hoitui mökissä, kuten viimeksikin. Varaus kannattaa kyllä ensi kerraksi tehdä aikaisemmin kuin kesäkuussa. Mökkejä ei nimittäin ollut tarjolla koko viikonlopuksi! Onneksemme joku sitten oli lopulta perunut varauksensa ja pääsimme siis hotellihuoneita huomattavasti huoltoystävällisempään mökkimajoitukseen.

Perjantai-iltana seuraamme liittyi vielä Sami, jonka olimme sopineet majoittavamme.

Kisareitin arvioimme sen verran pehmeäksi kesäkuun lopun sateiden jäljiltä, että Timon fillariin vaihdettiin vielä "sadekelin renkaat" semislicksien tilalle.

KISA: TAHKO - NILSIÄ

Lauantaina vekkari soi kuudelta ja viime hetken valmistautuminen pääsi käyntii. Aamiainen, varusteiden tarkastaminen, vähän tankkausta, rengaspaineet kohdalleen, . . . ok!

60 ja 120 km:n matkoille starttasi tänä vuonna n. 270 pyöräilijää. Edellisenä vuonna pärjänneet saivat nyt merkin numerolappuunsa ja asettuivat tällä perusteella keulille. Me jäimme nytkin suosiolla jälkipäähän.

Ensimmäiset viitteet viime vuotta pehmeämmässä kunnossa olevasta reitistä saatiin, kun porukka ruuhkautui heti alun asvaltin ja hiekkatien jälkeen pururadalle käännyttäessä. Maasto oli tosi pehmeää ja vauhti sen mukaisesti viime vuotista rauhallisempaa.

Mikko siirtyi jo alussa joukkueen kärkeen jarrumieheksi ja sijoituksemme säilyi joukon jälkipäässä. Muutamaa kilometriä ennen Nilsiän huoltoa Timolla tuli ongelmia fillarin kanssa: stemmi löysällä ja ohjaustanko ja etufillari eri mieltä suunnasta! Onneksi alkumatkan vauhdikkaat laskut olivat jo takana ja pääsimme jatkamaan varovasti kohti huoltoa. Nilsiän huollossa otettiin sitten työkalut esiin, Timo kävi stemmin pulttien kimppuun vain todetakseen pulttien pyörivän tyhjää. Jengat paskana!

No, huoltopisteellä kun olimme, kysyimme järjestäjiltä teknistä apua. Juomahuollon hengetär otti kännykän esille ja soitti teknistä apua tarjoavalle kaverilleen. Mikko jatkoi sitten puhelinkeskustelua ja sai langan (radioaallon?) päässä olleelta fiksulta savoilaiselta neuvon kääntyä paikallisen rautakaupan puoleen.

Ok, fillarit kohti muutaman kilometrin päässä, Nilsiän keskustassa, olevaa Rautiaa! Sieltä löysimme pultit ja mutterit, joilla korvasimme Timon pyörän stemmin alkuperäiset ruuvit ja matka pääsi jatkumaan. Emme palanneet harharetkeltämme enää takaisin Nilsiän juomahuoltopisteeseen, vaan suuntasimme reitille kohtaan, jossa tiesimme sen ylittävän Nilsiältä kohti Tahkoa johtavan asfalttitien. Kun kurvasimme mukaan kisareitille huutelivat ystävälliset järjestysmiehet meille, että laittakaahan huonoista reittimerkinnöistä palautetta vaikkapa netin kautta. He siis luulivat meidän eksyneen ilman omaa syytämme! Kerroimme, ettei vika tällä kertaa ollut reittimerkinnöissä, vaan olimme käyneet tutustumassa Nilsiän palveluihin . . .

NILSIÄ - KINAHMI

Ennen The Kinahmi -nousua (hauska idea järjestäjiltä merkitä Kinahmin nousut oikein kyltein) on pitkähkö, tasaisesti nouseva polkuosuus. Pätkällä olevat kivet tekevät siitä jossain määrin teknisen. Täällä huomasi hyvin, kuinka paljon kesäkuun viimeisen viikon sateet olivat reittiä pehmittäneet. Ajelimme rauhallisesti pienimmillä välityksillä pyöritellen läpi muta-altaiden. Timon WTB Enduro Raptor -renkaissa oli kyllä kuviota hyvin mutta muuten parhaat päivänsä nähneet renkaat lipsuivat aika paljon. Sama vika kuin F1-kuskeilla sadekelin renkaiden kanssa :-) Jounilla ja Mikolla oli tässä suhteessa helpompaa, uudehkot ja keliin sopivat renkaat (Jouni: Nokian Gazza Core, Mikko: Conti Explorer) eivät aiheuttaneet pito-ongelmia.

Kinahmin nousut menivät edellisvuodelta tutulla tyylillä, siis taluttaen. Ekan nousunhan nyt teoriassa pääsisi polkemallakin ylös, mutta kukaan meistä ei ollut (nytkään) halukas kuluttamaan voimiaan loppuun tuossa! Kinahmin laen hienot polut innostivat hetkellisesti nostamaan vauhtia joka kuitenkin pian rauhoittui kantojen ja mättäiden kautta koukkailuihin.

KINAHMI - MAALI

Loppumatka sujui hyvällä fiiliksellä. Vauhdin ja voimien jako tuntui onnistuneelta. Huomasimme polkevamme sellaisilla osuuksia ilman ongelmia, joilla edellisenä vuonna olimme taluttaneet vain siksi, että jalat olivat aivan kypsät! Pari pientä sadekuuroa piristi tunnelmaa. Taivas tummeni koko ajan ja jatkuva sade alkoikin jossain kahden viimeisen huoltopisteen välillä. Kivet ja juuret alkoivat olla aika liukkaita. Timo ja Mikko tarttuivat järjestäjän kameramiehen filmillekin yhden mutahaudan ylityksessä. Hyvin menivät nuokin, eihän sitä nyt kameran edessä kehtaa töpeksiä! Muutenkin olimme ahkeria linssiluteita, Wildlife Telemark Kuopion nettisivuilta löytyi viisi kuvaa, joissa olimme mukana.

Tahkon laelle tehty silmukka tuntui meistä vähän väkisin väännetyltä. Eikö tuota kilometriä, kahta, olisi saanut johonkin mielekkäämpäänkin paikkaan sijoitettua? Olimme ilmeisesti henkisesti valmistautuneet siihen, että laskettelurinteen päälle päästyämme saamme lähteä viime vuoden tapaan laskettelemaan toisen puolen rinnettä alas.

Päästiinhän sitä sitten ajamaan "deehoota" ja liukkaalla kelillä homma olikin sekä hauskaa että haastavaa! Erityisen makea paikka oli se, jossa viistosti rinnettä kulkenut reitti yht'äkkiä kääntyikin 90 astetta vasemmalle - kohtisuoraan rinnettä alas! Pitkä jarrutus takarengas lukossa, vauhti tippuu juuri ja juuri riittävästi käännöstä varten, ja matka jatkuu. Hieno paikka!

Aikaa kului 6 h 28 min, joka (odotetusti) on parempi kuin edellisvuoden aikamme (6 h 40 min). Näin siis huolimatta siitä, että keli oli tällä kertaa raskaampi ja piipahdimme vielä ostoksilla Nilsiässäkin. Tuota rautakauppareissun ajanhukkaa tietysti spekuloitiin myöhemmin paljon. Arvio oli, että aikaa tuhlaantui n. 15 - 20 min ja kilometrejä tuli n. 3 - 4 ylimääräistä. Kaikkien tuntuma oli, että ylimääräisiä mutkia 6 h olisi alittunut edellisvuoden kaltaisella kuivalla kelillä.

JÄLKIPELI

Reitin varrella huolto pelasi hienosti niin kuin on ilmeisesti Tahkolla aina pelannut. Ihmiset reitin varrella (ja tietysti huoltopisteissä) olivat ystävällisiä. Rantasaunaa emme käyttäneet, vaan painuimme omaan mökkiin saunomaan. Mahdollinen iltahäppening jäi myös tutkimatta, kävimme vain syömässä ja palasimme mökkiin poistamaan nestevajausta ;-)

Kaiken kaikkiaan Tahko 2002 jätti itsestään vielä paremman jälkimaun kuin ensimmäinen kerta. Tätä pitää saada lisää!

Takaisin etusivulle