|
|
|||||||
|
Tahko
|
Vuoden 2004 Tahkoon yritettiin kasata ennätysporukkaa: kaikkia
yhteensä viittä Tahkolla polkenutta editalaista - nykyistä
tai entistä, hällä väliä. Puheluita soitettiin,
sähköpostia ja tekstiviestejä kulki, etana-postiakin
käytettiin. LÄHTÖTUNNELMATPari viikkoa ennen kisaa onnistui Jukka telomaan harjoituslenkillä
kätensä eikä maastopyöräily ollut lääkärinkään
mielestä oikea tapa edistää toipumista. "Yksi kaikkien
ja kaikki yhden puolesta" -hengessä mies kuitenkin lähti
reissuun mukaan, huoltajaksi ja kannustajaksi! Joukkuekisa kuivui siis
tämän vuoden osalta kokoon, Tahkolla kun tunnetaan vain kolmejäseniset
joukkueet. KISAPerjantai-iltana oli kasattu ja koeajettu pyörät ja tankattu
vatsat täyteen itse kokattua Piippuruokaa.
Aamulla puhelimet piippailivat herätyksiään klo 6, sitten
aamiainen, varusteet kasaan ja kohti lähtöpaikkaa. Siellä
kävi melkoinen kuhina, ilmoittautuneita taisi olla lähes 600
(taas uusi ennätys). JÄLKIPELI2004 Tahkosta jäi hyvä mieli. Teknisiä ongelmia ei ollut,
sää oli ehkä paras kautta vuosien ja omat voimavaratkin
osasimme arvioida oikein. Tahko on ollut aina hienosti järjestetty.
Tänä vuonna kauneusvirhe tuli urheilujuomasta, joka loppui
kesken useammalla huoltopisteellä. Lämpimään säähän
ei ilmeisesti oltu varauduttu riittävästi. |
||||||